Satu

12.8. klo 19, Bokvillan. Kesto noin tunti.

Olipa kerran... tai olisipa ollut. Konsertissa kuullaan satuja: toteutuneita ja haaveeksi jääneitä.

Jos Schumannin lapsi- ja satukuvat ovat lämpimiä piirroksia, on Janacekin tsaari-Satu räiskyvä öljytyö. Heta Ahon laulut taas on luonnosteltu lyijykynällä. Niiden tekstit, Rekolan ja Turkan runot, ovat kuin arkisatuja - ihmeellisiä, vaikka jokapäiväisiä.

Konsertin päättää Sibeliuksen Sadun septettosovitus. Sen gravyyrissä on voimakas kohtalonimu ja tuhon tuntu - tarina taitaa olla synkkä.

Satu on psykologisesti kaikkein syvällisimpiä teoksiani. Voisinpa melkein sanoa, että siihen sisältyy koko nuoruuteni. Se on erään sieluntilan ilmaus. Niihin aikoihin, jolloin kirjoitin Sadun, sain kokea paljon järkyttävää. Missään muussa teoksessani en ole paljastanut itseäni niin täysin kuin Sadussa. Kaikki Sadun tulkinnat ovat minulle tietysti jo senkin vuoksi aivan vieraita.
— Jean Sibelius

Musiikin lomassa taiteilijat lukevat otteita lempisaduistaan ja tunnelman täydentää Sanni Kriikun tanssi.


Robert Schumann: Osia teoksista Lapsikuvia ja Satukuvia

Vuokko Lahtinen, alttoviulu, Matleena Nyman, piano

Leos Janáček: Satu

Senja Rummukainen, sello, Matleena Nyman, piano

Heta Aho: Leipä ja muita lauluja

Taavi Oramo, laulu, Matleena Nyman, piano

Jean Sibelius: Satu

Heta Aho, huilu, Taavi Oramo, klarinetti, Erkki Louko, viulu, Aleksi Kotila, viulu, Vuokko Lahtinen, alttoviulu, Senja Rummukainen, sello, Helka Seppälä, kontrabasso